MAIVITAN PÄIHDEHOITOTYÖ PERUSTUU OMAKOHTAISIIN KOKEMUKSIIN

Hoitomme perustuu henkilökunnan omaan toipumiskokemukseen, ammatilliseen osaamiseen ja vertaistukeen. Työtämme ohjaavat avoimuus, rehellisyys, yhteistyö ja asiakkaan kunnioitus. Olemme aikanaan itse saaneet apua Minnesota -mallisesta hoidosta, joka auttoi meidät toipumisentielle ja raittiuteen.

Kotoisa hoitokeskuksemme sijaitsee idyllisessä ja luonnonläheisessä maisemassa Lammin Mainiemessä. Paikalla on pitkä historia aina 1800-luvun lopulta lähtien. 1980-luvulta lähtien paikalla on toiminut Kuntayhtymän päihdehoito aina vuoteen 2014 asti. Meillä on kunnia saada jatkaa paikan tärkeää työtä ja perinteitä uudella tavalla, arvostettuun Minnesota-malliin perustuen. Tarjoamme päihdehoitoon vaihtoehdon, jonka tavoitteena on päihteetön elämä. Työssämme meitä auttavat omakohtaiset kokemukset siitä, mitä on käyttää pakonomaisesti päihdettä ja kuinka se vaikuttaa omaan ja läheisten elämään.

TIIMIMME

Henkilökunnallamme on kaikilla omakohtainen toipumiskokemus päihde-, peli- tai läheisriippuvuudesta. Tämän lisäksi kaikilla on ammatillinen koulutus sekä vuosien työkokemus päihde- tai läheistyöstä.

 

Orvokki Seppelin

Orvokki Seppelin

Läheisohjaaja

Minna Karhu

Minna Karhu

Läheisohjaaja

Marjo Talvensaari

Marjo Talvensaari

Sosionomi

Mikko Hartman

Mikko Hartman

Päihdeohjaaja

Suvi Vasama

Suvi Vasama

Päihdetyöntekijä

Miika Laitsaari

Miika Laitsaari

Päihdeohjaaja

Marika Ahonen

Marika Ahonen

Sairaanhoitaja, Terveystieteen maisteri, hoidosta vastaava

Tarja Laitinen

Tarja Laitinen

Lähihoitaja

Harri Nyman

Harri Nyman

Vastaava päihdeohjaaja

YHTEYSTIEDOT

Soita meille numeroon 0400 315 069 niin keskustellaan tilanteestasi tai jätä viesti alla olevalla lomakkeella.

Meihin saat yhteyden myös WhatsApp viestillä. Ota yhteyttä rohkeasti ja anna meidän auttaa. Voit jättää viestin myös anonyyminä.

JÄTÄ VIESTI

3 + 3 =

Share This
× Lähetä WhatsApp viesti