MITEN SAADA LÄHEINEN, PÄIHDERIIPPUVAINEN HENKILÖ HOITOON?

Soita meille numeroon 0400 315 069 niin keskustellaan tilanteestanne. Neuvomme miten juuri tässä tilanteessa kannattaisi toimia, jotta läheinen saadaan hoitoon. Tiedämme kokemuksesta, kuinka hankalaa tuloksellinen puheeksiotto päihderiippuvaisen kanssa saattaa olla.

PÄIHDEONGELMAISEN LÄHEISET OSALLISTUVAT HOITOON

Kun päihderiippuvainen on saatu hoitoon, läheisillä on vielä yksi mahdollisuus auttaa hoidossa olijaa havahtumaan omaan tilaansa. Hoidon kolmantena tai neljäntenä viikonloppuna paikalle kutsutaan potilaan läheisiä (perhettä, ystäviä, sukulaisia), jotka ovat kärsineet potilaan päihteiden käytöstä. Läheisviikonloppuun osallistuvat saavat ymmärryksen päihderiippuvuudesta koko perheen sairautena.

PÄIHDEONGELMA ON KOKO PERHEEN ONGELMA

Keskeisenä osana hoitoon kuuluu ns. läheiskohtaaminen, jolloin läheiset pääsevät purkamaan päihderiippuvaiselle, miltä hänen päihteiden käyttönsä on heistä tuntunut. Lisäksi läheiset käsittelevät omaan toipumiseensa liittyviä asioita läheisterapeutin kanssa. Tämän merkitystä ei voi liiaksi korostaa, viimeistään tässä vaiheessa hoitoa potilas havahtuu todellisuuteen.

Päihderiippuvuus on sairaus, joka vaikuttaa raskaasti päihderiippuvaisen lähellä oleviin ihmisiin. Kuten esimerkiksi liikenneonnettomuuden sattuessa, myös meillä hoitoa saavat kaikki kyydissä olijat.

Läheishoidosta voit lukea lisää täältä.

 

YHTEYSTIEDOT

Soita meille numeroon 0400 315 069 niin keskustellaan tilanteestasi tai jätä viesti alla olevalla lomakkeella.

Meihin saat yhteyden myös WhatsApp viestillä. Ota yhteyttä rohkeasti ja anna meidän auttaa. Voit jättää viestin myös anonyyminä.

JÄTÄ VIESTI

9 + 5 =

Share This
× Lähetä WhatsApp viesti