Hei !
Alla palautetta päihdehoidosta ja läheisviikonlopusta. Hoitotyössä on aina kehittämisen aiheita ja tätä me Maivitassa teemme. Sisältö on hyvä ja se miten me sen toteutamme on juuri ”meidän näköinen”.

Tämä palaute työstä kertoo sen, että teemme työtä tunteella ja olemalla läsnä, ihminen kohdataan ihmisenä, olemme juuri sellaisia kuin olemme.

”Paljon itkua, mutta ihan mielettömän puhdistava ja hoitava viikonloppu. Olemme koko perhe sydämestämme syvästi kiitollisia, että kunta mahdollisti pääsyn Maivitaan. Ja 10++++ minnesota-mallin hoidolle. Kuinka kokonaisvaltaisesti siellä hoidetaan ymmärryksellä ja rakkaudella, mutta jokainen potilas joutuu aamusta iltaan pääkoppaansa terapioimaan ja päihdeongelmaa todellakin käsitellään. Läheisviikonlopulle annan pisteitä kanssa 10+++++. Ensin rehellinen totuus kaikkine tunteineen siitä mitä päihdeongelma on tuonut ja sunnuntaina katsottiin tulevaisuuteen ja puhuttiin siitä millainen meidän rakas, oli ennen päihdeongelmaa. 10+++++ annan myös kohtaamisten vetäjälle. Ihan mieletön ammattilainen. Suorapuheinen, rehellinen, aidosti välittävä.”
Vilpitön kiitos tästä palautteesta. On palaute myönteinen tai kriittinen, kaikesta tästä oppii ja kaikki tämä osaltaan auttaa kehittämään hoitoa paremmaksi, sekä itseään työssä entistä paremmaksi.

Share This
× Lähetä WhatsApp viesti